Paikallis-Sähkö kasvaa koillismaalla liiketoimintakaupalla
Paikallis-Sähkö kasvaa koillismaalla liiketoimintakaupalla.
Paikallis-Sähkö ostaa Sähköpalvelu Mustosen sähköurakointiliiketoiminnan, jonka henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Paikallis-Sähkölle. Kaupan jälkeen Paikallis-Sähkö työllistää noin 130 sähköurakoinnin ja -huollon ammattilaista Pohjois-Suomessa. Myyjät Tarmo Mustonen ja Jukka Soini jatkavat entisissä tehtävissään.
Organisaatiot täydentävät toisiaan
Kainuun ja Koillismaan perinteikkäiden sähköalan osaajien yhdistyminen nähdään luontevana kasvuaskeleena molemmissa yrityksissä.
– Hienoa, että saamme Tarmon ja Jukan tiimeineen Paikallis-Sähkön riveihin. Vahvistamme palvelukykyämme Koillismaalla, kun saamme lisää alueen tuntevia ja kokeneita tekijöitä samaan joukkueeseen. Alueella on kasvavaa kysyntää paitsi sähköurakoinnille, myös huollolle sekä muulle sähköalan erikoisosaamiselle, toteaa Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Timo Keränen.
Organisaatiot täydentävät toisiaan ja ovat tehneet yhdessä töitä.
– Muodostamme yhdessä erittäin sopivan yhdistelmän suunnittelu- ja projektiosaajia sekä asentajia. Osana Paikallis-Sähköä ja QMG:ta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä laajempaa palveluvalikoimaa, esimerkiksi rakennusautomaatiota, Tarmo Mustonen arvioi.
– QMG:lle Paikallis-Sähkön vahvistuva asema on tärkeää kehitystä. Tämä tarkoittaa, että voimme tarjota Pohjois-Suomen sekä valtakunnallisille asiakkaillemme entistä kattavampaa organisaatiota myös Koillismaalla, Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.
Uusimmat artikkelit
Kainuulaista sähköosaamista kaukomaille
Paikallis-Sähkön sähköasentaja Kimmo Ojalehdon viimeisin ulkomaankeikka suuntautui tällä kertaa pohjoismaita kauemmas. Bangladeshin kaakkoisosaan on rakenteilla…
LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö avaavat yhteisen toimipaikan Sotkamossa
Kainuulaiset talotekniikkayritykset LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö avaavat Sotkamossa yhteisen toimipaikan torstaina 2.5. osoitteessa Kainuuntie 6, 88600…
Eurooppalaista autoteollisuutta sähköistämässä
Hyppäsimme Timo Keräsen (kuvassa vasemmalla) sähköautoon Paikallis-Sähkön konttorilla Kajaanissa, ja reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen vaaramaisemien keskeltä…