Paikallis-Sähkö mukana Kajaanin datakeskushankkeessa

Paikallis-Sähkö on mukana toteuttamassa XTX Marketsin laajaa datakeskushanketta Kajaaniin. Työt ovat käynnissä ja ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2026. Ensimmäinen Kajaaniin nouseva datakeskus on kooltaan 15 000 neliömetriä, ja ensimmäisen vaiheen yhteenlaskettu teho on 22.5 MW. Lisäksi alueelle rakennetaan teknisiä tiloja, varastoja ja toimistotilat noin 50 henkilölle.
Hankkeessa hyödynnetään paikallista osaamista
Paikallis-Sähkö vastaa kahdesta keskeisestä sähköurakasta hankkeessa. Yhtiö suunnittelee ja toteuttaa sähköaseman XTX Marketsille. Lisäksi Paikallis-Sähkö toteuttaa hankkeen pääurakoitsijana toimivalle YIT:lle pääsähkönjakelu-urakan, joka sisältää keskijännitekojeistot, kiskosillat, pääkeskukset, muuntajat ja keskijännitekaapeloinnit.
”On hienoa olla jälleen mukana kehittämässä Kajaanin datakeskusekosysteemiä ja päästä hyödyntämään aiempaa kokemustamme konesalihankkeista asiakkaan parhaaksi”, Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Timo Keränen kertoo.
Mukana hankkeessa on myös LVI-Aitta, toinen QMG-konserniin kuuluva yhtiö Kajaanista. LVI-Aitta tekee pääurakoitsijalle kiinteistön putki- ja ilmanvaihtotyöt sekä sähkö- ja toimistotilojen jäähdytyksen.
Kuva: XTX Markets
Uusimmat artikkelit
Paikallis-Sähkössä uusia vastuita kokeneille osaajille
Paikallis-Sähkössä on tehty kaksi nimitystä: Outi Salakka on nimitetty laskentapäälliköksi ja Veijo Malinen laatu- ja…
Paikallis-Sähkö jatkaa datakeskushankkeen toisessa vaiheessa
Paikallis-Sähkö on mukana XTX Marketsin datakeskushankkeen toisessa vaiheessa. Paikallis-Sähkö jatkaa XTX Marketsin datakeskushankkeessa Kajaanissa, jossa…
Kuopion toimipiste yhdistyy Mikenti-Virtoohon – Paikallis-Sähkön aluepäälliköissä muutoksia vuodenvaihteessa
Paikallis-Sähkön Kuopion toimipiste siirtyy 1.1.2026 osaksi Nimlas-konsernin toista yritystä Mikenti-Virtoota. Lisäksi Paikallis-Sähkö nimittää uusia aluepäälliköitä…
